Olen polttanut yli kaksikymmentä vuotta ja keskivauhti ja -annos tuona aikana on ollut noin parikymmentä punaista pötkylää per päivä. Päivätiun (uudissana = päivä plus tiu) paras edustaja on ehdottomasti aamun ensimmäinen tupakka, ensimmäinen sisäänimaisu, syvään hengitettynä ja rauhallisesti ulos valutettuna. En ole tiukempia päihteitä juuri harrastanut (tällä addiktoitumisvietillä se tuskin kannattaa), mutten usko että mikään voi koskaan ikinä voittaa aamun ensimmäistä tupakkaa kahvikupillisen kera.
Jokainen tupakoitsija haaveilee lopettamisesta ja heikoimmat meistä jopa tekevät asialle jotain; myös minä olen pariin otteeseen lakkoillut, laastaroinut itseni nikotiinilla, jauhanut kilokaupalla kurkun orvaskedelle hiovaa purkkaa ja syönyt karkkia sokeritaintumukseen asti, kunnes muutaman viikon kärvistelyn jälkeen totean olevani liian heikko (tässä asiassa). Olkoon. Ennemmin laiha ja pahanhajuinen, kuin ruusulta tuoksuva kireähermoinen läski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti