Aamuhämärissä kaarsin salin eteen odotusta täynnä - vihdoin. Vieläkään ei ihan tikissä olla, mutta tarpeeksi lähellä ja tähän ikään olen oppinut ainakin sen, että kehoa pitää kuunnella: mikä on asiaan kuuluvaa lihasitkua ja milloin kipu on merkki siitä, että pitäisi lopettaa.
Meitä oli tänä aamuna yllättävän monta - ei vieläkään ruuhkaksi asti, mutta jokasyksyinen makkaranpolttoilmiö on selvästi kyseessä, seuraava piikki kävijämäärissä oletettavasti 1.1.2012. Aamutreenaajillehan kausivaihtelut näkyvät vain osittain, mutten toisaalta uskalla edes ajatella sitä happivajeen määrää, mikä salilla on esim. tänä iltana. Mahtaa olla mukavaa.
Aamun öörli böördeihin oli eksynyt yksi nainenkin, joka lyhyen lämmittelyn jälkeen suuntasi yllättävään laitteeseen - reisien lähentäjiin. Tiedätte varmaan sen täysin hyödyttömän hilavitkuttimen, jossa harjoitellaan gyne-käyntiä? En ole koskaan nähnyt yhtään miestä kyseisessä laitteessa, mutten toisaalta ole koskaan nähnyt salilla satunnaista naiskävijää, joka ei kyseiseen kotkottimeen istahtaisi reisiään aukomaan. Jonkun pitäisi ehkä kertoa näille naisille, että laitteesta saatava hyöty on korkeintaan kymmenesosa siitä, minkä saisi rehellisessä kyykkäämisessä/jalkaprässissä. Mutta nehän ovat joo brutaaleja miesvimpaimia. Ymmärrän. Revitelkää rauhassa minun puolestani.
Oma treeni meni sitten kuitenkin ihan hyvin. Rauta nousi ja kolotus oli siedettävää ja treenaaminen hauskaa. Alkuinnostusta, väitän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti