Uusin eilen salikorttini ja nyt on taskussa 180 päivän mittainen itsekuriläpyskä. Ensimmäinen harjoituskin on jo suoritettu asianmukaisesti tänä aamuna klo 06:00:00, kestoltaan 25 minuuttia, kevyt paikkojen avaus pikkupainoilla. Tavoitteena pehmeä lasku kivun maailmaan ilman katastrofaalista, viikon mittaista penikkatautikohtausta.
Olen aina pitänyt aamutreenaamisesta. Lähemmäksi zeniläisyyttä ei arkipäivän soturi juuri pääse, kun kännyn pimpelipom kilahtaa soimaan 05:45 ja vääntäydyt ylös kylmään maailmaan (siihen aikaan on aina kylmä, vuodenajasta riippumatta), keräät salilelut niskaan ja saattelet itsesi kuntoilemaan. Ensimmäisten sarjojen aikana yleensä lähinnä oksettaa, mutta jo vartin kuluttua aloituksesta on olo mitä parhain. Ja voi sitä euforiaa, kun aamun ensimmäinen tunti on rypistetty kunnolla ja päivän hyvät työt ovat pulkassa. Sillä jaksaa koko päivän vähän tylsempääkin työtä.
Parasta noissa aamuhetkissä on myös se, että ulkoiset ärsytystekijät ovat minimissään: ei napeilla pullistettuja testomiehiä karjumassa huomiota sarjoilleen, ärsyttäviä harmaavarpusrouvia kuntoilemassa kilon käsipainoilla tai exhibitionistisia pissukoita esittelemässä trenditekstiilihanuriaan kiusoittelumielessä. Olet yksin. Saat keskittyä vain ja ainoastaan itseesi. Olet voittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti